Palveluskoirat
Ihmisen ystävystyessä ja kesyttäessä ensimmäisen koiran, taustalla oli ajatus siitä, että koira auttaisi ihmistä. Ja juuri tämä onkin ollut palveluskoirien pääasiallinen tehtävä aina viimeaikoihin saakka.
Nämä koirat olivat aiemminkin hyviä metsästyskoiria ja suojeluskoria, jotka tunnettiin rohkeudestaan ja lojaalisuudestaan sekä myös vahvuudestaan ja ahkeruudestaan.
Vielä nykyäänkin palveluskoirien ryhmään kuuluvien rotujen edustajat ovat onnellisimmillaan omistajiaan auttaessaan. Tästä syystä näitä rotuja käytetäänkin usein poliisien apuna ja myös pelastustehtävissä.
Mikäli pystyt tarjoamaan palvelusrotuiselle koiralle riittävästi tekemistä, olet varmasta saanut itsellesi elinikäisen ystävän!