Tavoitteena terveys

Koirien ylipainoisuus on "kasvava" ongelma ja tuoreiden tutkimusten mukaan noin 40 - 50 % kaikista koirista kärsii ylipainosta. Liiallinen ruokinta ja liian vähäinen liikunta johtavat väistämättä ylipainoon. Ylipainon välttäminen on suhteellisen helppoa, mutta mitä pitäisi tehdä, jos koira on jo lihonut?

Mikäli epäilet koirasi olevan huomattavan ylipainoinen, kannattaa aina ensin käydä eläinlääkärillä ennen laihdutuksen aloittamista. Eläinlääkäri auttaa laatimaan koirallesi sopivan painonpudotussuunnitelman. Eläinlääkäri määrittelee koiran ylipainon ja tarkistaa ruokavalion ja huomioi mahdolliset terveyshaitat, kuten esimerkiksi diabeteksen. Eläinlääkäri voi tarvittaessa määrätä koiralle myös sopivan reseptilääkkeen.

Mikäli eläinlääkäri laatii sopivan terveys- ja painonpudotusohjelman, kyseistä suunnitelmaa täytyy ehdottomasti noudattaa. Eläinlääkäri ajattelee koirasi parasta. Muista, että pienienkin välipalojen tarjoaminen voi tuhota viikkojen kovan työn tulokset, joten varmista, että kukaan ei anna koiralle ylimääräistä ruokaa.

Koiran ruoka-annoksen pienentämistä ei yleensä suositella ylipainon pudottamiseksi, sillä koira muuttuu hyvin nälkäiseksi ja ryhtyy kerjäämään makupaloja entistä ahkerammin. Ruoka-annoksen pienentyessä, myös elintärkeiden ravintoaineiden, kuten proteiinin ja vitamiinien määrä vähenee kalorimäärän laskiessa. Koira tarvitsee vähäkalorista ruokaa, josta kuitenkin saa riittävästi ravintoaineita ja kuituja ja joka on myös maukasta. Eläinlääkärisi pystyy neuvomaan myös tässä.

Mikäli koira ei saa tarpeeksi liikuntaa, muutosta kaivataan myös tässä asiassa. Silitä koiraa, leiki koiran kanssa ja vie koirasi kävelylle. Mikäli et voi kuitenkaan vastustaa makupalojen antamista, koiralle voi antaa jotain vähän kaloreita sisältävää, kuten esimerkiksi pari jääpalaa (suurikokoisille koirille) tai muutaman siivun porkkanaa (ei kuitenkaan liikaa, sillä porkkana voi aiheuttaa ripulia). Markkinoilla on myös useita vähäkalorisia koiranherkkuja, mutta näitä kannattaa antaa koiralle hyvin säästeliäästi, sillä koirat ovat yleensä hyvin persoja tällaisille herkuille!

Mikäli koira on vain vähän ylipainoinen, yritä jakaa päivittäinen ruoka-annos useisiin eri osiin, jotta koira ei huomaa saavansa vähemmän ruokaa. Jätä koiran ruokakuppi lattialle15 minuutin ajaksi ja nosta se sitten pois, vaikka koira ei olisikaan nuollut kuppiaan vielä aivan puhtaaksi. Ole tarkkana, sillä koirat varastavat mielellään ruokaa, joten älä jätä ruokaa näkyvälle paikalle, jotta koira ei joutuisi kiusaukseen. Tämä pätee myös jäteastioihin.

Laihduttamisen tulisi tapahtua rauhallisesti ja koiran paino saisi pudota korkeintaan 400 - 600 grammaa viikossa. Seuraa koiran laihtumista säännöllisten eläinlääkärintarkastusten avulla. Tämä on erityisen tärkeätä pienten koirien laihduttamisen yhteydessä, sillä pienikokoisten koirien aineenvaihdunta on yleensä nopeaa, joten niiden paino ja ruumiinlämpö laskevat nopeasti.

Älä anna vaivannäön valua tyhjiin koiran saavutettua ihannepainonsa, mutta muista kuitenkin nauttia saavutetuista tuloksista yhdessä koirasi kanssa. Entistä hoikempi koira on nyt terveempi, onnellisempi ja hyväkuntoisempi ja kykenee nauttimaan elämästä täysipainoisemmin. Myös omistajalla on enemmän iloa eloisasta ja energisestä karvaisesta ystävästään!